MirjamiParant pienet purot - isot joet

Luvallinen vs. katukerjääminen - rahankeräyksen illusio!

Mietin, mihin arvoihin perustuvat luvallisen kerjäämisen vs. katukerjäämisen erot?

Luvallisessa kerjäämisessä, mm. pankkiautomaateilla on mahdollista lahjoittaa näkymättömästi, olla laupias samarialainen ja saada samalla synninpäästönsä tietämättä, mihin rahat lopulta päätyvät. Päätyvätkö kerääjäyhteisöiden 'hallinnollisiin kuluihin' vai aidosti autettavien tarpeisiin.

Kauppakeskuksissamme kerjäävät ihmiset ovat näkyviä, kärsiviä ihmisiä, joiden uskotaan keräävän rahaa mafiajohdolle. Totuutta emme lopulta tiedä, mutta uskomuksemme on, että työkseen kerjäävät eivät lahjoitettuja rahoja saa.

Heidän näkemisensä kadulla saattaa jo pudottaa lahjoittamisen kynnyksen, sen sijaa pankkiautomaateilla, salaisen synninpäästön voi saada siirtämällä rahaa 'hyvään tarkoitukseen'.

Lopputulema on oikeastaan sama, annamme rahaa jollekin, joka ei siitä itse hyödy.

Evankelista Pirkko Jalovaaran keräysinto on paras esimerkki siitä, miten ihmisten hyväuskoisuuden nimissä pyritään vaurastumaan. Hänen rukousparantumistensa  taustalla on ollut ihmisten hätä ja rahastus.

Suomessa RAY on valjastettu yhdistysten taloudelliseen tukemiseen. On selvää, että myös noissa piireissä, joissa rahaa liikkuu valtavia määriä, on ollut kiusaus väärinkäytöksiin.

Raha sokaisee järkevänkin mielen, eli tarkkuutta rahan jakamisessa on oltava.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Miksi rahaa kerjätään, tulee ensimmäisenä mieleeni. Itsekin voisin lähteä kerjäämään rahaa, rahaa, joka pelastaisi minut hirvittäviltä viranomaisilta, itsensä tuhoon tuomituilta velkaneuvojilta ja kammottavalta asuntoyhtiön asiakaspalvelijalta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Onkohan EU-maasta Suomeen tullut oikeutettu ilmoittautumaan työnhakijaksi Suomessa, jos nimittäin haluaa elättää itsensä työllä eikä kerjäämällä?
Tämä oli eräs niistä autuuksista, joita EU:hun liittyttäessä luvattiin: työvoiman vapaa liikkuvuus.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Seppo S., Selvitetään tuo kysymäsi juttu. Romanian romanit ovat kaikissa EU -maissa kerjääjinä kaduilla. On kummallista, jos kerjääminen sallitaan heille, eikä velvoiteta hakeutumaan työmarkkinoille.

Toimituksen poiminnat