MirjamiParant pienet purot - isot joet

Sukellus seitsemänkymmentäluvulle

Paluu neljänkymmenenvuoden takaiseen Suomeen saattaa tervehdyttää ajatuksiamme nykyiseen vertautuen. Itsestäänselvyyksien sosiaalista tukiverkkoa ei ollut. Ei ollut asumistukea, ei subjektiivista päivähoitoa, ei opintotukea tai -rahaa,(opintolaina kylläkin) ei kodinhoitotukea, ei pitkäkestoista äitiyspäivärahaa tai isyysvapaata.

Tosin tuolloin, tiukan paikan tullen, saimme kodinhoitajan joiksikin tunneiksi. Se tuntui hienolta.

Ennen, kuin esikoisemme sai kunnallisen jatkohoitopaikan, jouduimme hakemaan hänelle yksityistä hoitoa. Lehti-ilmoittelun avulla saimme mielestämme hyvä päivähoitopaikan, mutta valitettavasti kokemus osoitti, että lapsemme oli joutunut täysin vääriin käsiin.

Eräänä päivänä menin yllättäen noutamaan lastani kesken hoitopäivän, kun havaitsin, että hoitaja piti lastamme kylmässä parvekkeella, ns. nukkumassa vaikka oikeasti oli leikin aika. Otin välittömästi lapsemme pois häneltä, jäin itse palkattomalle vapaalle ja olimme pakotetut etsimään kunnallista päivähoitopaikkaa. Lopulta odottaminen palkittiin, tosin vasta puolen vuoden kuluttua.

Aloitimme perheenä opiskelija-asuntolassa, jonka silloinen vuokra oli n. 350 markkaa/kk. Silti, se oli vauvaperheellemme ylisuuri ja jouduimme ottamaan alivuokralaisen kaksioomme. Puolisoni opiskeli, mutta teki töitä samalla mm. Hesarin aamujakelijana, kahviloissa astiankantajana ja sairaalassa apumiehenä.

Kaikenlainen työ oli otettava vastaan. Lapsemme sai onneksemme nopeasti hoitopaikan opiskelijoille tarkoitetusta päiväkodista (vauvala) ja pääsin itse myös opiskelemaan.

Talous oli tiukoilla, silti onnistuimme säästämään ja iloitsemaan matkasta mieheni kotimaahan Ranskaan.

Toimeentulotukea emme edes tienneet olevan olemassa - tuskin olikaan. Pahimapaan ahdinkoon pienestä lähikaupasta (Kotisaari) onnistuin saamaan vastakirjan, jolla saatoin taata perustarpeiden hankinnan, kun rahat eivät riittäneet koko kuukaudeksi.

Aikamme on tarjonnut loistavat mahdollisuudet vauva-ajan hoitovapaalle ja myös jatkolle. Isyysvapaat ovat myös lapsen kasvun kannalta nousseet merkityksiin.

Suomalaisessa yhdenvertaisuuden mallimaassa, on tapahtumassa käänne. Se käänne on, ikävä kyllä, paluu menneeseen. Tosin ei onneksi (toivottavasti) kuitenkaan niin turvattomaan, jonka perheemme joutui kokemaan.

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että valtion ja kuntien keinot rahoittaa lakisääteiset palvelut, eivät ajassamme enää mahdollistu saman suuruisina kuin ovat olleet viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Kiitos ahneuden, kiitos  valtapolitiikan.

Valtahierarkialle äänestäen mahdollistettu vastuu yhdenvertaisuudesta ei toteudu. 

Paluuta 1970 -luvulle en toivo. Myöskään 1980 -luvulla lapsilla ei ollut subjektiivista päivähoitoa. Vielä 1980 syntyneen lapsemme jouduimme viemään lehdissä ilmoittelun varassa löytyneeseen hoitopaikkaan.

Nuorinta vauvaamme hoiti alkuun sairauden takia työttömäksi jäänyt ratikkarahastaja, joka tarvitsi lisätuloja selviytyäkseen jokapäiväisestä. Onneksemme, hän oli turvallinen. Itkemään lapsi silti jäi jokainen aamu, kun oli pakko jättää.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Lauri Wirén

Suomi on ollut hyvinvointivaltio ainakin 60-luvulta lähtien, mikä tässä alleviivattakoon niille, jotka huutavat hyvinvointivaltion alasajoa, kun kireässä taloustilanteessa joitakin etuuksia joudutaan leikkaamaan. Mitäänhän ei olla poistamassa, mutta toivottavasti palvelut pystytään kohdentamaan niille, jotka niitä tarvitsevat.

Hyvinvointivaltio tarjoaa kansalaisilleen tietyt peruspalvelut, mutta ei pyri kontrolloimaan kansalaistensa elämää.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Hyvinvointivaltion ansa on, kenelle tai mille kansaryhmälle mahdollisuuksia tarjoutuu. Nythän valtion ja kuntien palvelujen tasaveroinen tarjonta on mahdollistunut kaikille yhteiskuntaryhmille. Tosin, vauraimmat ovat aina voineet turvautua yksityisiin palveluihin, joista on kuitenkin saanut verovaroista kompensaation.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Mielestäni ei olisi sukellusta, jos palaisimme 1974-vuoden Suomeen, niin asiat olisivat kaikessa suhteessa paremmin.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Syntymästäni tähän päivään (1947-2015) on hyvä tunnistaa sodanjälkeinen aika. Isäni kävi molemmat sekä talvi- että jatkosodan. Lapsena en ymmärtänyt, tietenkään, miten isäni käyttäytyminen saattoi olla heijaste rintamien taistelukokemuksista.

Suomalaisten sinnittelyjen vuodet sotakorvauksineen, maaseuduilta massamuutot kaupunkeihin, sodankäyneiden isien alkoholisoituminen ja vakavat mielenterveysongelmat.

Kaikkinensa, samat ongelmat seuraavat uusia ikäpolvia. Seuraavat, jos niistä ei kyetä puhumaan. Puhumisella on mahdollista vapauttaa uudet ikäpolvet.

Tänä päivänä lähes kaikki sodissa vammautunet miehet ovat jo kuolleet

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tuokin on jännä yksityiskohta. En tänä päivänäkään kykene osoittamaan oman isäni (1918-2002) käytöksestä tai hänen elämäntavoistaan mitään vaarallista, pelottavaa tai arvaamatonta, jonka voisi johdatella hänen kokemuksistaan sodissa. Kaikki siis eivät traumatisoituneet.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Tuomo, riippunee myös paikasta, missä miehet sotivat. Tosin myös temperamenttierot saattavat selittää, miten sodan kauhukokemukset on pystytty ulkoistamaan itsestään.

Kaikki eivät tietenkään juopotelleet - monille tarjoutui vertaistuki sodassa olleiden kanssa. Tätä yhteisyyttä he myös hakivat. Myös isäni, jota suojeli uskonnollisuus, osallistuminen yhteiskunnan toimintoihin ja myös tuo vertaistuki. Yllätyksekseni, isäni hautajaisissa esiintyi mieskuoro (veteraanit), josta isäni ei ollut puhunut.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Minä hoiduin (1960-luku) naapurin tädin turvallisissa ja luotettavissa käsissä, ja osin tilapäisten lapsenlikkojen voimin.

Lapseni puolestaan hoituivat (1990-luku) heidän oman äitinsä kotityönä.

Ehkä tältä pohjalta 90-luvun Suomea voidaan pitää hyvinvointivaltiompana kuin samaa maata edellisen sukupolven aikaan, jolloin virkaäidillä, työmies-isästä puhumattakaan, ei ollut mahdollisuuksia perhevapaisiin.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Tuomo, lienet aivan terveenä aikuisena nyt elämääsi jatkamassa. Naapurin täti oli turvasi.
Yhdeksänkymmentäluvun Suomi on ollut hienointa aikaa, jota varmasti uuden hallituksen sääntelyjen mukaan on ikävä.

On kuitenkin hyvä tunnistaa, että aina ei voi voittaa. Hallitukseen valitut puolueet ovat tunnustautuneet kaventamaan etuja, joista nauttiminen on ollut etuoikeutettua.

Valtion ja kuntien maksamat etuudet ovat tulleet tiensä päähän.

Nyt on sopeutettava ajattelunsa muihin turvaverkkoihin. Kuten naapuriapuun tai yksityisiin hoivapalveluihin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Parahin Parant, taivas kaikki kasteleepi, mutta siltäkin on vesi loppumassa.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #12

Aimo, hyvä kommentti! Naapurissamme asuu iranilainen henkilö, joka arvioi auringon ja veden merkitystä. Todetessani hänelle, että teillä siellä on runsain mitoin aurinkoa, joka meiltä pitkän talvikauden aikana jää vähäiseksi, johon hän totesi, että 'ja teillä on vettä, joka meiltä puuttuu'!

Pekka Pylkkönen

60 - luvun ja tämän päivän välissä on melko suuri kuilu. Minusta voisimme valita vaikka vuoden 2006 tuki- ja palvelutasot sillä siihen nykyisellä tuottavuudellamme on noin suunnilleen edellytyksiä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tuskin siihenkään,kun kaikki perheen asiatkin on siiretty yhteikunnalle.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Suomalainen yhteiskunta oli nousujohteinen aina 1990 -luvulle saakka. Siitä alkoi heikennykset mm. perheneuvolan toimintaan. Väkeä vähennettiin, eikä korjausliikettä ole tapahtunut tähän päivään mennessä, vaikka taloustilanne on korjaantunut selkeästi.

Onkin hyvä tarkastella pidemmällä aikajanalla, miten tuottavuuden muutokset heijastelevat kansalaisille tarjottavien palvelujen tasoon.

Kun seuraa nykyistä tilannetta, ei voi välttyä siltä, että lähes päivittäin kantautuu uusia irtisanomisia, eli lisää työttömiä, lisää kuluja ja vähemmän verotuloja.

Pekka Pylkkönen

Vuodesta 1990 julkiset menot ovat reaalisesti tuplaantuneet joten ainakaan rahoituksen puutteesta koettua huonoa palvelua ei voi syyttää.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #17

Tuplaantuneet? Pah! Jäkättäväistön mielestä niiden olisi pitänyt triplaantua tai mieluiten kvatraantua.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #17

Pekka P., ymmärtääkseen talouselämän kiemuroita, on hyvä olla tietoa tilastoista, jotka antavat osviittaa kansantalouden kehityksestä.

Suomi eli laman jälkeen vahvaa nousukautta, joka lopulta tyssäsi v. 2008 globaaliin stagnaatioon. Meiltä lähti Nokia, paperiteollisuus ajettiin alas, tehtaita siirrettiin ulkomaille, matalamman kustannustason maihin jne.

Keinot kansantalouden tasapainottamiseen ovat nyt vähäisemmät kuin itsenäisen markan aikaan.

Totuus lienee, että saavutetuista eduista joudutaan luopumaan pikku hiljaa.

Toimituksen poiminnat