MirjamiParant pienet purot - isot joet

Vuokra-asuntojen omistajat, suurimmat valtion subventioiden hyväksikäyttäjät!

Valtio maksaa vuokranantajille miljoonia euroja vuodessa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvat joutuvat turvautumaan asumistukeen, voidakseen asua ja tehdä työtä pääkaupunkiseudulla.

Sato ja VVO sekä Asuntosäätiö, jotka ovat tuottaneet rakennuskantaa valtion tukemien varojen myötä, ovat hinnoittelleet vuokra-asumisen tasolle, jossa keskitasoisen tulonsaajaperheen tai yksineläjän keinot selviytyä asumiskuluistaan on käytännössä kestämättömät.

Valtion asumistukeahan tässä ollaan selvästi hyödyntämässä.

Niin kauan, kun tämän kaltainen valtion varojen siirto yksityisten vuokranantajien taskuun jatkuu, on korkea aika tehdä merkittäviä muutoksia.

Kunnallisissa vuokra-asuntoyhtiössä vuokralaisilta kerätään myös korjausrahaa, joka on 10 % vuokran suuruudesta. ARA:n päättäviltä elimiltä tiedustellessani, miten tämä on mahdollista, sain vastauksen, että moraalisestihan se ei ole oikein, mutta näin on päätetty.

Valtion rahaa lypsetään kansalaisten taskusta ja asumistuen myötä valtiolta.

Ehdotus:  vuokratasoa laskettava lainsäädännöllisin keinoin.

Enimmäisvuokra max. 10 euroa/m2.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kyllä, ja siis kun asuminen ja esim. ruoka on ahnetta bisnestä, muu liike hiipuu. So. kestämätöntä ns. kehitystä. Kymppi neliöltä on ihan hyvä max, meilläkin jo lähempänä 15 egee. Ei kai nämä kipsilevynaapuristaälämölökuuluukämpät mitään hiton kultaa ja mirhamia ole ?!

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Jari R, merkittävin valtion menojen säästö syntyisi, jos vuokria alennettaisiin 'pakkolailla', jotta suurvuokranantajat lopettaisivat valtion kirstun tyhjennyksen asumistukiperinnällä.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Joo tämon ilkeä yhtälö ja verorahoile käy huonosti vuorka-asuntohommien kans, net mennee VVO:n ja Sato Oy:iden taskuun. Asukkaat viattomia, mutta pelkkää moraalittomuutta, AUTA SIPILÄ meitä tämän asian kans!

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Hilkka, tärkeä on viestisi Sipilälle! Valtion velanoton järjettömyys - rahat suuromistajille! Ymmärtääkö hallitus yhtälön vai pitääkö vielä rautalangasta vääntää. Vai, mitkä tahot oikeasti rahastavat? Kenen kädet ovat vuokranmaksajien/valtion kukkarossa?

Käyttäjän MathiasLindy kuva
Mathias Lindy

VVO:n ja SATO:n ihan internet sivuilta löytyy suurimmat osakkeenomistajat. Siellä keulilla on mm. eläkevakuutusyhtiöitä, metalliliittoa ym.

Voitot ovat ilmeisen mehukkaita olleet viime aikoina.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Vielä kunnostusraha 10%. Missään en ole nähnyt yhtä huonokuntoisia kämppiä kuin näillä "yleishyödyllisillä". Hinnatkin ovat tajunnan räjäyttäviä. Toiminta perustuu siihen, että esimerkiksi eläkeläiset, joilla ei ole omaa asuntoa, ovat käytännössä ikuisessa vuokra-ansassa. Suuri osa on niin sairaita ja voimattomia, ettei uuden vuokra-asunnon hankkiminen ole käytännössä mahdollista. Jossakin on pakko asua ja vuokran hinta tingitään sitten elämisen laadusta.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Ville - esim. VVO:n vuokrakämpissä, kunnostetaan vain, jos on välttämätön puute. Muut kunnostukset tehdään asuntojen ikäpainotteisuuden perustalta. Raha, joka kerätään vuokralaisilta, on hämärän peitossa.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Aiheellinen blogi. Kirjoitin vuonna 2013 vastaavasta epäkohdasta: "Voiko porvari olla sosiaalipummi?". Vastaus on yksiselitteinen: voi!

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147134-voik...

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Ilmari, puheenvuorosi oli tuolloin aiheellinen ja sai kannatusta, mutta ei toimenpiteitä.

On ilmiselvää, että valtion varoja lypsetään yksityiseen kulutukseen ja osakkeiden omistajille häikäilemättömästi.

Koska näyttää siltä, että muutosta ei tule, on tehtävä pikimmiten ilmoitus EU:n kansalliseen valvontayksikköön. Ehkä alkuun sieltä saadaan jotain vastauksia. Jos ei, on mentävä pidemmälle.

Toimituksen poiminnat