MirjamiParant pienet purot - isot joet

Teuraseläinten kärsimys - stressilihaa vaurauden lautasille!

En pystynyt katsomaan maanantaina esitettyä MOT:n ohjelmaa teuraseläinten kaltoinkohtelusta ennen kuolemaansa. Tietoisuuteni on kuitenkin vahvistanut näkemiseni vajeen.

Tunteva, ymmärtävä ja lihaksi tuomittu eläin, on ihmislajin uhri. Ruuaksi kasvatettu eläin pelkää, vaistoaa ja yrittää paeta tilanteessa, jossa teurasauto ilmestyy maatilan pihalle.

Tämän muistan hyvin kotitilallani tapahtuneesta. Muistan lehmien itkun ja huudon, karkuun juoksemisen ja jarrutukset.

Väkisin teurasautoon vietäviä eläimiä hakataan, huudetaan, kiroillaan ja pakataan ahtaisiin kontteihin. Kuljetetaan pitkiä matkoja alimitetuissa tiloissa kuin viestinä, että ettehän te mitään tarvitse, kuolette kuitenkin.

Stressilihaa myydään kauppaketjuille ja ravintoloihin. Kansa ostaa lihaa kaupan hyllyiltä vacumpaketeissa, joissa ei tietenkään kerrota lihassaan eläneen kärsimyksestä.

Ravintoloissa sen sijaan, ruokailija kysyy, miksi tämä pihvi oli sitkeää. No answer!

Onneksi nyt tutkijoiden prinsiipeistä saadun tiedon perusteella, ihmisten syöpäsairauksien syihin on löydetty punainen liha eri muodoissaan - myös makkaroissa ja jalostetuissa leikkeletuotteissa.

Nykyhallituksen ehdottomuuksien taustalta ei voi olla tunnistamatta räikeää eläinoikeuksien vähättelyä. Valtakunnan säästöpakotteet eivät voi olla selittäjinä eläinoikeuksien tietoiseen rikkomiseen.

Eläinsuojeluasiamiehen tehtävä lakkautetaan tämän vuoden loppuun.  Kiitos kärsimykselle!

Kaltoinkohdeltujen eläinten valvonta jää kuntien eläinlääkäreiden vastuulle, jos heillekään. Tuskin ehtivät.

Turkiseläinkasvatuksen sääntelyn valvontaa heikennetään entisestään.

Euroopan Unioniin kuuluvana valtiona, Suomi tuskin kuitenkaan välttyy eläinten kaltoinkohteluun liittyvältä sanktiolta. Nyt, eläinsuojelullisissa asioissa, Sipilän hallitus on lähtenyt liukkaalle jäälle.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Kuka uskaltautuisi eläinten ylisuojelijaksi tässä valtakunnassa?

Paikka on taatusti avoinna. Tosin siitä ei saisi palkkaa, mutta ehkä työ muodostaisi myöhempää tulevaa varten hyvän mielen ja jopa taloudellista hyötyä erilaisina hyvyyksinä.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Kun lautasellasi lepää punainen pihvi, ei se kuolleena kerro kivusta, joka tapetun eläimen muistista kertoisi kärsimyksenään.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Katsoin - ei näyttänyt hyvältä. Lopettamisten epäonnistumiset voisi yrittää jotenkin perustella silloin, jos videoon on valittu esimerkiksi kuukauden ajalta vain epäonnistuneet yritykset. Tietysti epäonnistumisenkin kohdalla pitää heti yrittää uudelleen eikä laittaa eläintä roikkumaan tai mennä tupakalle.

Pahoinpitelyitä ei voi perustella mitenkään. Se on tietysti selvä, että eläin pitää tappaa jos sen haluaa syödä, mutta ei sitä kiusata tarvitse. Ei tuossa pitäisi olla mitään epäselvää?

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Kiitos Jussi, L.

Julmuus ja välinpitämättömyys on ihmisten tekoja. Kuka valvoo, että näin ei toimita?

Eikö muka suomalaisessa lainsäädännössä ole määritelty eläinten kaltoinkohtelun rangaistavuus ennen tapetuksi tulemistaan? Outoa, jos ei olisi.

Raportoin eläinten kaltoinkohtelusta EU:n eläinsuojelua valvoviin elimiin suomalaisten teurastamojen toiminnoista.

On mahdollista, että valvontaa kiristetään pikimmiten.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ilmeisesti eläinsuojelulaki/lopetusasetus määrää, miten homma pitää hoitaa:

http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247

Rangaistuksena näyttää olevan sakko eläinsuojelurikkomuksesta.

"Eläinsuojelurikkomus

Joka tahallaan tai huolimattomuudesta

1) kohtelee eläintä 3–6, 8, 32 tai 33 §:n, 33 a §:n 2 momentin, 33 b §:n tai 33 d §:n 5 momentin taikka niiden nojalla annettujen säännösten tai määräysten taikka lopetusasetuksen 3, 4 tai 15 artiklan taikka liitteen III vastaisesti,

on tuomittava, jollei teko ole rikoslain 17 luvun 14, 14 a tai 15 §:n nojalla rangaistava tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, eläinsuojelurikkomuksesta sakkoon."

Jos minulla olisi työntekijä joka kohtelisi huonosti omia eläiminiäni, antaisin hänelle potkut. Jos hän ei olisi työntekijä, potkaisisin muuten vain.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #5

On tärkeää, että MOT, tutkivana journalisti -ohjelmana näyttää konkreettisesti eläinten kohtelun julmuutta. Lait, momentit ja asetukset ovat välttämättömiä ongelmien rangaistavuuden tiedostamiseksi.

Tapani Lahnakoski

"Onneksi nyt tutkijoiden prinsiipeistä saadun tiedon perusteella, ihmisten syöpäsairauksien syihin on löydetty punainen liha eri muodoissaan - myös makkaroissa ja jalostetuissa leikkeletuotteissa."

No mutta tuohan on suorastaan luojanlykky! Syöpä on kansamme moralin pelastus! Onneksi esi-isämme eivät tätä tietäneet, kun varmaan vihamielisen painostuksen alta siirtyivät tänne karuun pohjolaa metsästämään hirviä, peuroja ja jäniksiä. Pyysivät varmaan ansoilla myös kanalintuja. Kalastustaidot lienivät vielä valitettavan heikkoja. Marjoja syötiin ja sieniä. Maanviljelys, nauris etunenässä, oli vielä alkutekijöissään.

Miten lienee, ovatko suomalaisten geenit sopeutuneet punaiseen lihaan? Sillähän kansamme on pääsääntöisesti elänyt. Onko tämä tutkimus tehty suomalaisista?

Tällä en suinkaan halua sanoa, että hyväksyisin lihakarjan kurjat olosuhteet, missä niitä onkaan.

Pitääkö kaikkien suomalaisten nyt mielestäsi ruveta kasvissyöjiksi?

Jos ajatellaan lihakarjojamme, broilerit ja porsaat elävät kaikkein epäeettisimmin minun mielestäni. Nautakarja ja lampaat sentään pääsevät ulkoilemaan ja ovat kontaktissa isäntäväen kanssa, jonka pitäisi olla tarpeen domestikoituneille lajeille, jotka etsivät turvaa ihmisistä.

Miksi sitten hevonen on tabu, jota ei meillä voi teuraseläimiksi kasvattaa? Liha on aivan erinomaista ja vähärasvaista.

Kannatan monipuolista ruokavaliota, marjoja, hedelmiä, kaaleja, naurista, porkkanaa, yms. ja lihaa ja kalaa. Viljat ovat suomalaisille turhan nuori kokemus, joten emme ole niihin kunnolla tottuneet.

Eettisesti on tärkeintä pitää huolta lihakarjamme hyvistä elinolosuhteista ja teurastuksesta. Ainoastaan naudoille, hevosille ja lampaille voimme tarjota hyvän elinympärisön, jos riistaeläimiä ei oteta huomioon.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Kiitos Tapani! Pohdiskelet laajasti menneiden ikäpolvien selviytymiskeinoja lihansyöjinä.

Aikansa metsästäjät eivät kiduttaneet tai kaltoin kohdelleet ruuaksi tappamaansa.

Kyse on nyt kuitenkin siitä, että eläinten lihaa ostetaan kasvattajilta teollisiin tarpeisiin. Eettisesti kasvattavat uskovat karjansa selviytyvän hyvin teurastamojen kynsissä.

Totuus on kuitenkin toinen.

Eläinten teuraskuljetukset ja säilöönotot näyttäytyvät raakalaisina.

Pääsääntöisinä taloudellisina hyötyinä pidetään eläinten tuottavuusnäkökulmaa, jolloin eläimen kohtelulla ei ole merkitystä.

Suurlihanostajat, kuten SOK, eivät ole kiinnostuneet, miten eläimiä on kohdeltu ennen tappamista.

Tapani Lahnakoski

Ilman muuta olen samaa mieltä eläinten kohtelusta kanssasi, jonka piti tulla ilmi jo ensimmäisestä kommentistani. Eihän tuollaista kohtelua kenenkään pitäisi hyväksyä saati harrastaa, jos tilanteessa ei ole mitään lavastusta.

Koska tämä epäkohta on päivänselvästi suuri vääryys, jos pitää paikkansa, halusin keskittyä tähän syöpäjuttuusi. Siksi halusin tuoda esiin tämänkin puolen. Nautoja, lampaita ja hevosia voidaan kasvattaa eettisesti. sikojen ja broilerien kanssa on vähän niin ja näin.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Hyväksyn lihan eettisen kasvatuksen.

Kaupoissa myydään halvalla broilerinkoipia ja possun suikalelihaa.

On selvää, että kyse on massatuotannosta, jossa broilerit ja possut kasvatetaan nopeasti myytävään kokoon.

Kuluttaja ei voi tietää, missä olosuhteissa broilerit on kasvaneet, miten possut eläneet. Usein olen kuullut porsaiden syövän nälissään tai stressaantuneina toisten possujen häntiä.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Lisään vielä, että kasvisruoka voisi olla suomalaisuuden pelastus.

Kuten, Tapani, mainitsit marjat, hedelmät ja kasvikset, ovathan ne lajirunsaudessaan mahtavia.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta kalastaa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tuottaa eettisesti hyvää lihaa.

Proteiini-tarpeeseemme, voisimme eläinproteiinien sijaan kehittää vastaavia kasvisproteiineja.

Nykyisessä kansantaloudellisessa 'köyhyydessä' merkittävintä olisi herätellä innovatiivisuutta tuotteiden markkinointiin, jotka pelastaisivat, ei vain maamme, vaan laajemminkin kansojen yhteisöjä.

Tapani Lahnakoski

"Nykyisessä kansantaloudellisessa 'köyhyydessä' merkittävintä olisi herätellä innovatiivisuutta tuotteiden markkinointiin, jotka pelastaisivat, ei vain maamme, vaan laajemminkin kansojen yhteisöjä."

Innovatiivisuutta tuotteidemme markkinointiin meiltä todellakin puuttuu ja myös myyjien osaamista vientimaissa. Meidän myyntituotteemme ovat pääsääntöisesti investointituotteita, koneita, tietoliikennettä ja automatiikkaa. Mattimeikäläisille emme vie juuri mitään.

Siksi on tärkeää, että myyjämme pystyisivät kertomaan, mitä asiakkaamme haluavat ja miten meidän pitäisi tuotteitamme muuttaa. Olin 80-luvun Nokian verkkopuolen tuotekehityksessä ja jo silloin tähän asiaan kiinitettiin huomiota. Kännykkäpuoli romahti, miten siellä tämä asia hallittiin?

Lihattomaan ruokavalioon en kuitenkaan suomalaisia lähtisi opettamaan, kun ei ole kompetenssia. Seuraukset voivat olla ihan muuta kuin toivomamme.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Minusta on hienoa, että ajatuspajamme tuottavat myös tätä kautta mahdollisuuksia. Havaitsen, että Tapani, olet luovuuden keskiössä.

Lihattoman ruokavalion markkinat eivät ole välttämättä vielä trendikästä, mutta parin vuoden kuluttua, kyllä. Viimeistään v. 2020 lihaton vaihtoehto on markkinoiden kysytyin tuote.

Kun ihmiskunta tiedostaa, miksi lihansyönti tuhoaa sekä terveyden että eettiset arvot, on korkea aika tuottaa proteiinit eläimiä hyödyntämättä.

Tapani Lahnakoski Vastaus kommenttiin #13

Minustakin on hienoa tämä kiihkoton keskustelumme. Näkemyksemme voivat poikea nyt, voi olla, että muutaman vuoden päästä olen samaa mieltä kanssasi, jos proteiinin tuotanto kehittyy. Ihan nyt en lihatonta ruokavaliota kaikille lähtisi suosittelemaan ja kalatonta en ainakaan.

Lapsena muistan, kun menimme mummulaan, kuinka heti menin viettämään aikaani eläinten kanssa, kanat tulivat vastaan jo pihalla, mutta kesällä lehmiä ja lampaita piti mennä tervehtimään ja ruokkimaan niiden aitauksiin ja talvella navettaan. Ei koskaan tullut mieleenkään, että ne olisivat kärsineet, niin ystävällisesti aina minut ottivat vastaan, vaikka harvoin kävinkin.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #14

Eipä sitä lapsena pohtinut eläinten olosuhteita. Onneksi ei vielä silloin tarvinnut kantaa huolta, miten Mansikki -lehmä tai Otto -possu pärjäilevät.

Tosin muistan lapsen kauhun ja surun, kun naapurin mies hakkasi väsynyttä hevostaan, jolle oli laitettu liian suuri tukkikuorma vedettäväksi.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Meidän ihmisten pitää lopettaa tyystin lajikumppaneidemme eläinten syönti. On aivan hirveää ajatella, että me syömme muita nisäkkäitä. Siitä pitää tulla loppu ja heti.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Erland, olen samaa mieltä. Tosin muutokseen ei ole oikotietä. Eläinten massatuotantoa pidetään elinkeinona, jota tuetaan verovaroin. Niin kauan kuin kansa ostaa, niin kauan lihaa tuotetaan voiton maksimoinnin takia epäeettisin keinoin.

Toimituksen poiminnat